Opintojen loppu häämöttää ja valmistuminen lähenee. Se pelottaa, sillä olen nauttinut opiskelijaelämästä paljon. Opiskeluvuosien aikana elämä on ollut välillä rankkaa, ja etenkin taloudellinen tilanne on ollut välillä vaikea. Toisaalta opiskeluelämän huolettomuus on ollut vapauttavaa ja täynnä uskomattomia kokemuksia, joista on jäänyt lämpimiä muistoja koko loppuelämäksi. Allekirjoitan täysin, kun monet ihmiset sanovat, että opiskeluelämä on elämän ehdottomasti parasta aikaa. Kun valmistuminen alkaa häämöttää, sitä joutuu pakostakin miettimään, mitä elämällä alkaa tehdä. Tunteet ovat kaksijakoiset, sillä samalla kun tietää, että on saavuttamassa tutkinnon, ei ehkä sittenkään ole elämässä täysin valmis. Lopputyötä tehdessäni havahduin ensimmäistä kertaa siihen, että tutkinto antaa ainoastaan hyvät perusvalmiudet tietyissä ammateissa toimimiseen. Olen alkanutkin ajatella, että kun yksi ovi opintojen loppumisen myötä sulkeutuu, niin toinen avautuu, jolloin oppiminen jatkuu. Olenkin katsellut Courserasta kursseja; siellä on tarjolla maailman huippuyliopistojen tarjoamia kursseja lukemattomista aiheista.

Itseopiskelu on kaiken oppimisen lähtökohta

Viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa erilaiset asiat. Olen pitkään harrastanut lautapelejä ja ollut kiinnostunut pokerista. Eräs silmät avaava kokemus sattui muutama vuosi sitten, kun vierailimme rakkaiden ystävien kanssa ensimmäistä kertaa kasinolla. Olin aina pitänyt pokerin peluuta miesten juttuna, mutta kasinolla huomasin, että pelien parissa viihtyy myös naisia. Maailmassa on nykyisin myös paljon naispuolisia ammattipelaajia, ja määrä on kovassa kasvussa! Tämä vierailu antoi kipinän asioiden opiskelemiselle, ja lainasinkin kirjastosta useita pokeriin liittyviä kirjoja. Pikkuhiljaa avautui uusi maailma, josta en tiennyt oikeastaan yhtään mitään. Pokeri on haastava peli, jossa kehittyminen vaatii paljon aikaa. Itse olen aina ollut hyvä matematiikassa ja hyvä laskemaan päässä. Tämä on auttanut minua pokerin oppimisessa. Olen ahminut aiheeseen liittyviä artikkeleita kaksin käsin, samalla kun olen alkanut pelata pienillä panoksilla nettikasinoilla.

Yksi asia johtaa toiseen

Kasinoharrastukseni on opettanut minulle sen tärkeän asian, että oppiminen ei lopu koskaan, vaan ihmisen on hyvä pyrkiä jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Pitkän tähtäimen tavoitteeni on toki edelleen se, että voisin toimia tulevaisuudessa kulttuurituottajana. Erityisen mielenkiintoista olisi toimia teatterin tai taiteen parissa. Samalla näiden asioiden suhteen on oltava realisti, sillä kilpailu työpaikoista on kulttuurialalla harvinaisen tiukkaa ja raadollista. Tämä on toinen syy, miksi olen panostanut pokeriharrastukseen. Haaveilen, että pääsisin työskentelemään kasinoalalle, ja erityisesti työtehtävät nettikasinoilla kiinnostavat. Iso osa nettikasinoista on rekisteröity Maltalle, jossa työskentelee paljon suomalaisia. Työ on haasteellista, mutta vastapainoksi pääsee nauttimaan auringosta ja upeista rannoista. Työskentely ulkomailla olisi opettavaista ja samalla minulle avautuisi mahdollisuus saada uusia kokemuksia. Jos kaikki menee hyvin, niin kenties tämä tyttö löytää itsensä Välimeren auringosta jo ensi syksynä.